Jeesus sanoo itseään hyväksi paimeneksi. Hän viittaa ammattiin, joka 2000 vuotta sitten oli yleinen Välimeren itäosissa ja muuallakin. Se ei ollut korkeasti arvostettu ammatti, kuten ei ole nykyäänkään, sikäli kuin sitä enää esiintyy - jossain suomalaisessa kyselyssä se oli vähiten arvostettujen ammattien joukossa. Lännen karjapaimenet, cowboyt, gauchot ja muut sellaiset ovat vähän asia erikseen. Hehän liikkuvat hevosella. Sellainen paimen on jo huomattavasti arvostetumpi. Jalan keppeineen kulkeva paimen on huomattavasti vähemmän romanttinen hahmo - ihan vailla romantiikkaa sellainenkaan hahmo ei ainakaan nykyään liene. "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut...", Jeesus sanoi. Jeesuksen ajan paimenet todella tunsivat yksittäisetkin lampaansa. Yöksi lampaat saatettiin ajaa suojaan, jonka ovella paimen tarkasti lampaat: otti pois mahdolliset ohdakkeiden piikit niiden sorkista ja hoiti lampaiden vammoja. Ja lampaat tunsivat oman paimenensa äänen, ehkä monienkin paimenten joukosta.
Palkkaa saava paimen saa vähän huonon arvostelun Jeesukselta. Koska lampaat eivät ole palkkapaimenen omia, hän jättää lauman, kun susi tulee. En tiedä, mitä Jeesuksen ajan palkatut paimenet Jeesuksen sanoista ajattelivat. Kyllä varmaan oli myös rohkeita ja omistautuvia palkattuja paimenia, jotka eivät suinkaan paenneet heti suden nähdessään. Eivät he varmaan henkeään olisi uhranneet lampaidensa puolesta. Jeesus sanoi sen tekevänsä - mutta tuskin hänkään kedolla olevien lampaiden puolesta, vaan ihmisten.
Vannoutunut eläintensuojelija voisi tähän huomauttaa: "Niin, aina vain ihmisten puolesta: ovatko ihmiset siis ainoat Jumalalle tärkeät elävät olennot?" Tämä on oikeutettu kysymys. Kun pidän luokanopettajaopiskelijoille uskonnon harjoituksia, kehotan opiskelijoita nostamaan esiin Raamatun kertomuksissa olevat eläimet, lapsillehan eläimet ovat tärkeitä, niin myös monille aikuisille. Itse asiassa eläimet esiintyvät Raamatussa todella usein. Raamatun ajan ihmiset elivät huomattavasti läheisemmässä yhteydessä eläimiin kuin me. Kiinnittämällä huomiota eläimiin Raamatun kertomuksissa saatamme löytää uusia ja tärkeitä puolia tutuistakin kertomuksista.
Jeesus vertaa meitä ihmisiä lampaisiin. Miten vertaus pitäisi ymmärtää? Lampaita on tuskin koskaan pidetty erityisen älykkäinä olentoina. Jos me sanomme jotakuta lampaaksi, tarkoitamme varmaan, että hän on pelkuri tai ainakin laumasielu. Millainen ilme Jeesuksella oli, kun hän vertasi ihmisiä lampaisiin? Oliko hän sarkastinen? Oliko lammasvertaus hänen huumoriaan?
Emme tiedä. Aika kiva kuitenkin, ettei Jeesus verrannut meitä seuraajiaan uljaaseen hevos- tai leijonalaumaan. Tosi mukavaa, että Jeesus näkee meidät lampaina, aika yksinkertaisina, laumahenkisinä määkijöinä. Koska sellaisiahan me olemme. Olemme paimenen apua tarvitsevia. Loukkaamme itsemme elämän louhikoissa. Tarvitsemme paimenen, Jeesuksen, parantavaa kättä. Sairaudet ja monenlaiset ahdistukset vainoavat meitä. Tuupimme toisiamme laumassa. Karkailemme vauhkoina. Eksymme. Tarvitsemme ruokaa, sekä konkreettista että hengenravintoa. Tarvitsemme avartumista, uusia laitumia loppuun kaluttujen sijaan.
Lampaiden paheena on usein pidetty suoranaista pelkuruutta. Toisaalta lampaiden on valitettu olevan karkailevia. Matteuksen (18) ja Luukkaan (15) evankeliumeissa Jeesus puhuu kadonneesta lampaasta: omistaja jättää koko muun lauman löytääkseen eksyneen.
Kadonneen lampaan tapaus esitetään joskus pyhäkoulussa flanellokuvien avulla. Pieni karitsa lähtee varoituksista huolimatta seikkailemaan, eikä enää löydä laumaa. Se löytää toisen lauman, mutta ei omaa emoaan. Lopulta se takertuu orjantappurapensaaseen eikä pääse enää ollenkaan liikkumaan. Silloin tulee hyvä paimen, vapauttaa sen pensaasta ja nostaa olalleen ja vie oman emon luo.
Muistan kertomuksen omasta pyhäkoulustani hyvin kauniina, mutta äärettömän syyllistävänä. Pientä lammasta oli varoitettu, mutta se vain lähti. Lasten mieleen jäi, että se vain oli niin tuhma pieni karitsa. Sen sydän oli musta, niin kuin toisessa flanellokuvassa, jossa näytettiin syntisen ihmisen mustankirjava sydän ja Jeesuksen puhdistama hohtavanvalkoinen sydän.
Ehkä voisi kuitenkin ajatella, että pienten karitsojen kuuluukin vähän seikkailla, niin ne pääsevät selville ympäristöstä ja sen vehmaista niityistä mutta myös vaarallisista louhikoista.
Onko Jumalan tahto, että ihmiset jäävät laumasieluisiksi, pelkääviksi, omilla aivoillaan ajattelemattomiksi lampaiksi? Jotka sokeasti seuraavat laumaa ja paimenta? Pyrkiikö Jeesus vertauksellaan tähän?
Olen paljon ajatellut niin sanottua aikuisen uskoa. Miten paljon uskossa on kyse lapsenomaisesta, sokeasta uskosta ja turvautumisesta Kristukseen, ja miten paljon aikuisen erittelevästä, omilla aivoilla ajattelevasta, kriittisestäkin kyselystä? En ole enää nuori, mutten riittävän vanhakaan vastaamaan tähän kysymykseen. Kaipaisin oikein vanhan ja kokeneen kristityn pohdiskelua tästä asiasta.
Ehkä uskossa on kyse molemmista. Saamme lapsen lailla huutaa Jeesusta avuksi, kun sairaus, läheisen kuolema, opiskelussa tai työssä koettu tappio keikauttaa elämämme ylösalaisin. Tai saamme lapsen lailla riemuita Jumalan edessä, kun onni kohtaa meitä: parannumme sairaudesta, löydämme läheisen ihmisen, saamme työ- tai opiskelupaikan.
Toisaalta emmekö saisi lähestyä Vapahtajaamme kaikkine kysymyksinemme, epäilyksimme, älyllisine pohdiskeluinemme? Rakkaat ystävät, meillä on niin suuri Jumala, että Hän ottaa meidät vastaan myös silloin, kun kriittisesti kysymme, onko uskossa järkeä, onko Jumalaa edes olemassa, miksi Hän näyttäytyy maailmassa epätäydellisten ihmisten kanssa, miksi Hänen Pyhässä kirjassaan on niin paljon verenvuodatusta, miksi Hän sallii pahojen asioiden tapahtua. Kirkkoon tullessaan ei tarvitse jättää aivoja narikkaan, kuten eräs tunnettu teologi sanoi.
On hyvä muistaa, että Jeesus ei verrannut ihmisiä vain lampaisiin. Matteuksen evankeliumissa Hän sanoo: "Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset" (Matt. 10:16). Joskus lapset ja aikuisetkin kyselevät toisiltaan: "Mikä eläin Sinä olisit?" Ehkä kristitty voisi kysyä: "Millainen eläinten kombinaatio meistä olisi hyvä tulla?"
Päivän tekstin lopussa Jeesus sanoo mielenkiintoiset sanat: "Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun pitää paimentaa." Tämäkin kohta on aika arvoituksellinen. Keitä Jesus tarkoitti? Ei-juutalaisia? Muihin uskontoihin kuuluvia? Vai peräti muiden planeettojen asukkaita? Monenlaisia arvauksia on esitetty. Jostain syystä Jeesus ei halunnut tarkentaa lausumaansa, vaan jätti meidät miettimään tätäkin asiaa.
Vesa Hirvonen
